Uutiset

​Asunmaa hakemaan viidensiä poronsarvia Tunturista
01.02.2024  |  238
Teemu Asunmaa ja Ville Mannisenmäki ennen kauden avausta. Kuva: Meritapix.
Teemu Asunmaa ja Ville Mannisenmäki ennen kauden avausta. Kuva: Meritapix.
Skoda Motorsport Suomen kuljettaja Teemu Asunmaa ja kartanlukija Ville Mannisenmäki lähtevät perjantaina alkavaan Arctic Lapland Rallyyn selkeällä tavoitteella. Yhteensä kolmattatoista Tunturiralliaan ajava alavutelainen on voittanut perinteikkään ja haastavan kilpailun neljästi, ja nyt haussa ovat viidennet poronsarvet. Kaksipäiväinen, arktisissa olosuhteissa ajettava kilpailu on Asunmaalle erityinen.
-          Tunturiralli ei ole kilpailu, johon lähdetään torstaina ja ajetaan lauantaina kotiin. Kyseessä on viikon mittainen rupeama, jota voi hyvin verrata MM-ralliin nuotituksineen. Kilpailun suosio Suomessa on suuri, ja Arctic Lapland Rally tunnetaan myös maailmalla vaikka kyseessä onkin kansallisen tason kisa. Tunnetta on paljon, ja seuraavia silmäpareja on monta, Asunmaa avaa.
Tänä vuonna Arctic Lapland Rallyn erikoiskokeista ajetaan neljä joko kokonaisena tai osittain kahteen kertaan. Myös kilpailuviikon alussa saapunut suojasää tuo oman haasteensa yli 200 erikoiskoekilometriä sisältävälle reitille.
-          Kärkeen lähtevät kolme SM-sarjan ulkopuolista autoa sekä pari kilpakumppania, eli meillä on kuudes lähtöpaikka. Tie on puhdistunut meidän kohdalla, ja lähtöpaikka tuskin tulee merkitsemään paljoa SM-sarjan kuljettajien kesken, mikäli lunta ei sada. Rengastaktiikka tulee olemaan ratkaisevassa roolissa. Ennen kilpailua saatiin ensimmäiset suojakelit koko talvelle, ja pikkuteiden osuuksilla on soraa tiellä, analysoi numerolla kolme reitille lähtevä Asunmaa.
SM-kauden avauksen Riihimäellä väliin jättänyt Asunmaa on ehtinyt treenaamaan alkuvuodesta hyvin. Kotiläksyt on tehty huolella, ja hihat kääritty RTE-Motorsportille tiimipisteistä ajavalla kuljettajalla.
-          Ajoimme hyvät nuottitreenit nolla-autona, ja siinä samalla päästiin ajamaan vähän kisanomaisestikin. Lisäksi olemme ajaneet rengastestiä Pirellin renkailla sekä kaksi treenipäivää vielä siihen päälle, joten harjoittelusta ei pitäisi jäädä kiinni, Asunmaa päättää.  
Arctic Lapland Rally ajetaan Rovaniemen ympäristössä 2.-3.2. Kilpailu sisältää 12 erikoiskoetta ja 203,98 erikoiskoekilometriä. Kilpailua voi seurata Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavan livelähetyksen kautta sekä Ralli SM:n verkkosivuilta.
Arctic Lapland Rallyn aikataulu
Perjantai 2.2. – 78,32 km
11:43 EK1 – Aittajärvi 1 – 24,18 km
12:56 EK2 – Mäntyvaara 1 – 3,50 km
15:19 EK3 – Siikakämä Kivalo – 27,13 km
16:32 EK4 – Kaihuavaara – 20,01 km
18:15 EK5 – Mäntyvaara 2 – 3,50 km
 
Lauantai 3.2. – 125,66 km
08:43 EK6 – Aittajärvi 2 – 24,18 km
09:46 EK7 – Siikakämä – 26,15 km
10:59 EK8 – Ounasvaara – 1,65 km
14:02 EK9 – Sarriojärvi 1 – 32,00 km
16:05 EK10 – Patovaara – 7,28 km
16:38 EK11 – Kemijärvi – 2,40 km

17:41 EK12 – Sarriojärvi 2 – 32,00 km

Teemu ja Ville

Teemu
Asunmaa

36

Ikä

Alavus

Kotipaikka

Yrittäjä

Ammatti

Ville
Mannisenmäki

28

Ikä

Rauma

Kotipaikka

Kumppanit

Teemu Asunmaa
040 759 8443
teemu@teemuasunmaa.com

© TeemuAsunmaa.com 2024