Asunmaa toiseksi Tunturissa – “Ajollisesti tuli hyvin, mutta tänään se ei riittänyt”
03.02.2024
|
507
Teemu Asunmaa ja Ville Mannisenmäki Arctic Lapland Rallyssa. Kuva: Merita Mäkinen / Meritapix.
Teemu Asunmaa ja kartanlukija Ville Mannisenmäki ovat sijoittuneet toiseksi Arctic Lapland Rallyssa. Pitkään kilpailua johtanut Asunmaa joutui taipumaan lopulta 7,3 sekunnin erolla. Toiseksi korkeimmat SM-pisteet sekä kuusi pohja-aikaa povaavat vahvaa kautta Skoda Motorsport Suomen kuljettajalle.
Asunmaan avauspäivän teemana oli renkaiden säästäminen pitkälle lauantaipäivälle. Säästelystä huolimatta Asunmaa oli yötauolle tultaessa kilpailun kärjessä 5,2 turvin.
-Ajettiin rengastaktiikan mukaisesti ja aika nätisti tänään. Vaikka napsun verran voidaankin nostaa vauhtia, ovat huomisen pätkät luonteeltaan erilaisia, joten lähdetään huomisaamuun varmaan samalla taktiikalla, Asunmaa taustoitti avauspäivän jälkeen.
Asunmaa avasi toisen ajopäivän toiseksi nopeimmalla ajalla, ja tästä sisuuntuneena Skoda-kuljettaja voitti kaksi seuraavaa erikoiskoetta. Huoltotauolle mentiin Asunmaan johtaessa viiden sekunnin marginaalilla.
-Aittajärvi yllätti, odotin että siellä olisi ollut enemmän sorauraa. Siikakämässä aluksi säästelin rengasta ja lopussa koitin puristaa. Koitetaan kuroa lisää eroa iltapäivällä, Asunmaa summasi aamun erikoiskokeita.
Toisella lenkillä 32,6-kilometrinen Sarriojärvi 1 ei onnistunut Asunmaalta, ja johtopaikka vaihtui takaa-ajoasemaan. Nousu takaisin kohti kärkeä alkoi heti seuranneella Patovaaran erikoiskokeen pohja-ajalla. Niin ikään Kemijärven yleisöerikoiskokeella Asunmaa ajoi pohja-ajan kutistaen eron vain 3,7 sekuntiin ennen kilpailun päättänyttä Sarriojärvi 2:ta, mutta lopulta Pirelli-kuljettaja joutui taipumaan 7,3 sekunnin erolla.
-Irtolunta oli todella paljon Sarriojärvellä, ja meillä oli vetopidon kanssa haasteita. Auto ei vaan sopinut Rally1:n uraan. Aika paljon kertoo se, että hävittiin toisella vedolla kuusi sekuntia ensimmäiseen vetoon nähden. Ajollisesti tuli hyvin, mutta tänään se ei riittänyt, Asunmaa kertasi.
Arctic Lapland Rallysta kautensa aloittanut alavutelainen jatkaa kauttaan kotikulmillaan, kun Ralli SM -sarja jatkuu SM Tuuri Rallilla Alavudella.
-Mukava lähteä kotikilpailuun Tuuriin, koitetaan siellä parantaa. Tällä kertaa ei saatu samanlaista sykettä päälle kuin esimerkiksi viime vuonna. Kiitokset yhteistyökumppaneilleni sekä reitin varrella meitä kannustaneille, fiilis kilpailun aikana oli loistava, Asunmaa kertoi maalissa.
Ralli SM -sarja jatkuu SM Tuuri Rallilla Alavudella 8.-9.3. Arctic Lapland Rallyn koostelähetys esitetään Yle TV2:lla sekä Yle Areenassa sunnuntaina 4.2. kello 19:45 alkaen.
Arctic Lapland Rallyn tulokset – SM1:
1. Mikko Heikkilä 1:41:02,8 FIN Toyota GR Yaris Rally2
2. Teemu Asunmaa +7,3 FIN Skoda Fabia RS Rally2
3. Roope Korhonen +35,7 FIN Toyota GR Yaris Rally2
4. Georg Linnamäe +57,0 EST Toyota GR Yaris Rally2
5. Benjamin Korhola +1:37,5 FIN Hyundai i20 N Rally2