Uutiset

​Asunmaa hakemaan toista voittoa putkeen Länsirannikolta
23.05.2024  |  549
Teemu Asunmaa ja Ville Mannisenmäki Lahden SM-rallissa 2023. Kuva: Merita Mäkinen.
Teemu Asunmaa ja Ville Mannisenmäki Lahden SM-rallissa 2023. Kuva: Merita Mäkinen.

Rallin hallitseva Suomen mestari Teemu Asunmaa ja kartanlukija Ville Mannisenmäki käynnistävät kesäkautensa SM Mad-Croc Länsirannikon Rallista. Viimeksi kaksi vuotta sitten ajetussa kilpailussa korkeimmalle korokkeelle noussut alavutelainen lähtee tavoittelemaan voiton toistoa kilpailussa, jonka monipuolisuus on Skoda Motorsport Suomen kuljettajalle mieleen.

-Turku on mieluisa kilpailu, ja siellä ollaan pärjätty aiempina vuosina hyvin. Lisäksi perjantain asfalttipätkät ovat mukavia, ja erottavat kilpailun muista SM-osakilpailuista. Vauhti on ollut alkukaudesta kohdallaan, vaikka Tuurissa olikin ongelmia auton kanssa, Asunmaa kertoo.

Kesäkauden avaavan Länsirannikon Rallin erikoisuutena ovat perjantai-illan suureksi osaksi asfaltista koostuvat erikoiskokeet. Viimeksi vuonna 2022 ajetut erikoiskokeet eivät vaadi kokeneelta Skoda-kuljettajalta erityistä testiä, ja säädöissäkin ollaan alueella kahden aiemman kilpailun jälkeen.

-Asfalttierikoiskokeet vaativat vähän erilaisia säätöjä autoon, ja meillä on viime vuosista hyvin muistissa mitä pitää muuttaa. Käytännössä autoa säädetään hieman jäykemmäksi ja matalammaksi. Asfaltti vaatii myös hieman erilaista ajotyyliä, sillä kaasulle mennään vähän myöhemmin ja mutkaa rullataan vähän enemmän. Myös nopeudet ovat kovempia, vaikka sorapyörällä ajetaankin, Asunmaa kuvaa.

Maaliskuussa ajetun kotikilpailun SM Tuuri Rallin ja Turun osakilpailun väli on pitkä, noin kaksi ja puoli kuukautta. Seitsenkertainen Suomen mestari on kuitenkin saanut ajan kulumaan kilpailuiden välillä, ja ajoakin on kertynyt ennen Länsirannikon teitä.

-Tuurin jälkeen oltiin muutamaankin otteeseen kelkkareissuilla. Kotimaan kelkkailun lisäksi Baltiassa on tullut käytyä pari kertaa. Ajoin siellä yhden rallin proto-luokan autolla, sekä toiminut kisainssinä ja ikään kuin tallipäällikkönä huolehtien aikatauluista ja muista juoksevista asioista paikallisen tiimin jakauduttua kahteen kisaan samaan aikaan. Treeniä kesäkauteen käytiin hakemassa myös Imatran F-Cupin nolla-autona, josta alla on hyvät kilometrit viikonlopun koitokseen, Asunmaa valottaa.

SM Mad-Croc Länsirannikon Rallin aikataulu:

Perjantai 24.5.
20:11     EK1 – Halisoja                    8,95 km
20:51     EK2 – Ohensaari               9,49 km
Lauantai 25.5.
10:21     EK3 – Suni                          18,64 km
10:54     EK4 – Lavamäki                 11,48 km
13:36     EK5 – Pöylä 1                     13,40 km
14:22     EK6 – Saukonoja 1           14,18 km
16:56     EK7 – Pöylä 2                     13,40 km
17:42     EK8 – Saukonoja 2           11,72 km

Teemu ja Ville

Teemu
Asunmaa

36

Ikä

Alavus

Kotipaikka

Yrittäjä

Ammatti

Ville
Mannisenmäki

28

Ikä

Rauma

Kotipaikka

Kumppanit

Teemu Asunmaa
040 759 8443
teemu@teemuasunmaa.com

© TeemuAsunmaa.com 2024