Uutiset

Teemu Asunmaa SM Pohjanmaa Rallin kolmas jatkaen SM-sarjan pistejohdossa
19.06.2021  |  483
Teemu Asunmaa ja Marko Salminen SM Pohjanmaa Rallissa. Kuva: Niklas Hampinen
Teemu Asunmaa ja Marko Salminen SM Pohjanmaa Rallissa. Kuva: Niklas Hampinen
Teemu Asunmaa, 34, kartanlukijansa Marko Salmisen, 42, kanssa, ovat sijoittuneet SM Pohjanmaa Rallissa kolmanneksi. Perjantain jälkeen johdossa ollut Asunmaa menetti aikaa erikoiskokeella 4, mutta kova kiri nosti hallitsevan Suomen mestarin kolmanneksi.

Kilpailu alkoi perjantaina kahdella erikoiskokeella, joilla yhteispituutta oli 32,76 kilometriä. Asunmaa aloitti päivän kellottamalla pohja-ajan ensimmäiselle erikoiskokeelle. Toiselle erikoiskokeelle Asunmaa ajoi neljänneksi nopeimman ajan häviten pohjista 0,4 sekuntia. Yötauolle tultaessa Asunmaan johto oli 3,8 sekuntia.

-Irtosoraa on aika paljon, mutta ulostulot ovat hyviä ja Pirellin renkaissa on hyvin pitoa. Lauantaina lähdetään ensimmäisenä ja se on aina vähän ikävää, kun piirretään muille jäljet. Pitää vain koittaa puskea menemään huomenna.

Lauantaina ajettiin kuusi erikoiskoetta ja 89,02 erikoiskoekilometriä. Kilpailun johtopaikka ensimmäisen ajopäivän jälkeen tarkoitti tien auraamista muille. Asunmaa aloitti päivän kolmanneksi nopeimmalla ajalla. Neljännellä erikoiskokeella aura-autona ajanut Asunmaa joutui käyttämään aggressiivisempia ajolinjoja, joka kostautui tien reunan kasvien takertumisella auton jäähdytyssäleikköön, ruohojen estäessä normaalin ilmavirtauksen, moottorin jäähdytysveden lämpötila nousi merkittävästi alentaen tehoja. Tämän seurauksena Asunmaa oli erikoiskokeella vasta neljästoista. Viidennellä erikoiskokeella ongelmat hellittivät, ja aika oli toiseksi nopein 0,3 sekuntia pohjista. Huoltotauolle tultaessa Asunmaa oli neljäs.

-Aamun avauserikoiskoe meni ihan hyvin, vähän irtosorasta kärsittiin mutta tultiin se minkä päästiin. Nelosella jäähdytin tukkeitui, kun märkä heinä kerääntyi auton jäähdytinsäleikköön ja nosti moottorin lämpöjä sen takia. Ensimmäisenä autona kun mennään niin aina pitää leikata enemmän tai vähemmän, mutta tällaista ei ole ennen tullut vastaan. Katsotaan, miten auto toimii moottorin puolesta ja ottiko se kipeää ylilämmöistä. Koitetaan ajaa loppupätkät ja maalissa nähdään, mihin se riittää.

Lauantain toiselle lenkille Asunmaa otti tavoitteekseen kiriä 18,1 sekunnin eron kärkeen. Erikoiskokeella 6 Asunmaa ajoi toiseksi nopeimman ajan ja kiristi tahtia seuraavalle erikoiskokeelle ajaen pohjat. Samalla Asunmaa nousi yleiskilpailussa kolmanneksi. Viimeisellä erikoiskokeella tuloksena oli toiseksi nopein aika ja yleiskilpailun kolmas sija. Keskinopeudeksi Asunmaalla muodostui 120,3 kilometriä tunnissa.

-Viimeiset kolme erikoiskoetta menivät ihan hyvin ja saatiin kolmossija takaisin. Aura-autona oltiin kuitenkin nopeita ja kaikki toimi hienosti. Neloserikoiskokeen ongelma pilasi kisan, mutta ei voi mitään.
Kolmas sija nosti Asunmaan SM1-sarjapisteet 74:n pitäen hänet SM1-luokan pistejohdossa kauden kahteen viimeiseen kilpailuun lähdettäessä.

-Täytyy keksiä jotain viimeiseen kahteen kilpailuun. Meillä oli positiivinen vauhti täällä, oltiin todella nopeita tänään.

Asunmaan kotikilpailuna toiminut SM Pohjanmaa Ralli oli erikoiskokeiden osalta hallitsevan Suomen mestarin mieleen. Lisäksi yleisön pääsy erikoiskokeille toi toivottua fiilistä takaisin.

-Hienot reitit ja erittäin hyvin järjestetty kilpailu, ja katsojia oli todella paljon reitin varrella. Hieno ajaa tällaista kisaa, kiitokset järjestäjille. Kiitoksia myös kaikille yhteistyökumppaneille.

Rallin SM-sarja jatkuu 13.-14.8. Top Building Rallilla Lahdessa.
 
SM Pohjanmaa Rallin tulokset SM1:
Emil Lindholm 1:00:31,3   Skoda Fabia Rally2 Evo
Mikko Heikkilä 1:00:36,6 +5,3 Skoda Fabia Rally2 Evo
Teemu Asunmaa 1:00:48,7 +17,4 Skoda Fabia Rally2 Evo
Aleksi Röyhkiö 1:00:56,0 +24,7 Skoda Fabia R5
Jukka Ketomäki 1:02:10,8 +1:39,5 Skoda Fabia R5
 
SM Pohjanmaa Rallin erikoiskoetulokset
 
EK1 – Länsikylä – 23,14 km
Teemu Asunmaa 10:38,6   Skoda Fabia Rally2 Evo
Juha Salo 10:40,4 +1,8 Skoda Fabia Rally2 Evo
Aleksi Röyhkiö 10:44,3 +5,7 Skoda Fabia R5
Mikko Heikkilä 10:46,4 +7,8 Skoda Fabia Rally2 Evo
Emil Lindholm 10:47,3 +8,7 Skoda Fabia Rally2 Evo
 
EK2 – Suokko – 9,62 km
Aleksi Röyhkiö 5:01,2   Skoda Fabia R5
Emil Lindholm 5:01,3 +0,1 Skoda Fabia Rally2 Evo
Mikko Heikkilä 5:01,4 +0,2 Skoda Fabia Rally2 Evo
Teemu Asunmaa 5:01,6 +0,4 Skoda Fabia Rally2 Evo
Juha Salo 5:03,6 +2,4 Skoda Fabia Rally2 Evo
 
EK3 – Sikakylä – 20,48 km
Emil Lindholm 10:35,9   Skoda Fabia Rally2 Evo
Mikko Heikkilä 10:37,1 +1,2 Skoda Fabia Rally2 Evo
Teemu Asunmaa 10:39,0 +3,1 Skoda Fabia Rally2 Evo
Aleksi Röyhkiö 10:44,2 +8,3 Skoda Fabia R5
Kalle Markkanen 10:54,1 +18,2 Skoda Fabia R5
 
EK4 – Kalakoski – 14,70 km
Mikko Heikkilä 6:33,2   Skoda Fabia Rally2 Evo
Emil Lindholm 6:35,2 +2,0 Skoda Fabia Rally2 Evo
Alekso Röyhkiö 6:40,2 +7,0 Skoda Fabia R5
Juha Salo 6:45,0 +11,8 Skoda Fabia Rally2 Evo
Jukka Ketomäki 6:45,3 +12,1 Skoda Fabia R5
14. Teemu Asunmaa 6:57,4 +24,2 Skoda Fabia Rally2 Evo
 
EK5 – Ojajärvi 1 – 13,44 km
Emil Lindholm 6:37,7   Skoda Fabia Rally2 Evo
Teemu Asunmaa 6:38,0 +0,3 Skoda Fabia Rally2 Evo
Mikko Heikkilä 6:38,4 +0,7 Skoda Fabia Rally2 Evo
Aleksi Röyhkiö 6:39,8 +2,1 Skoda Fabia R5
Juha Salo 6:45,4 +7,7 Skoda Fabia Rally2 Evo
 
EK6 – Hirvijärvi – 19,32 km
Emil Lindholm 10:05,4   Skoda Fabia Rally2 Evo
Teemu Asunmaa 10:07,7 +2,3 Skoda Fabia Rally2 Evo
Mikko Heikkilä 10:08,6 +3,2 Skoda Fabia Rally2 Evo
Aleksi Röyhkiö 10:12,0 +6,6 Skoda Fabia R5
Kalle Markkanen 10:17,7 +12,3 Skoda Fabia R5
 
EK7 – Ojajärvi 2 – 13,44 km
Teemu Asunmaa 6:31,4   Skoda Fabia Rally2 Evo
Emil Lindholm 6:33,6 +2,2 Skoda Fabia Rally2 Evo
Mikko Heikkilä 6:34,7 +3,3 Skoda Fabia Rally2 Evo
Aleksi Röyhkiö 6:36,4 +5,0 Skoda Fabia R5
Juha Salo 6:36,5 +5,1 Skoda Fabia Rally2 Evo
 
EK8 – Haasoja – 7,64 km
Emil Lindholm 4:14,9 +0,1 Skoda Fabia Rally2 Evo
Teemu Asunmaa 4:15,0 +0,1 Skoda Fabia Rally2 Evo
Juha Salo 4:16,5 +1,6 Skoda Fabia Rally2 Evo
Mikko Heikkilä 4:16,8 +1,9 Skoda Fabia Rally2 Evo
Kalle Markkanen 4:17,3 +2,4 Skoda Fabia R5
 
Pistetilanne SM1-luokassa 4/6 osakilpailun jälkeen:
Teemu Asunmaa 74
Mikko Heikkilä 72
Emil Lindholm 72
Juha Salo 53
Aleksi Röyhkiö 43
 
 

Teemu ja Marko

Teemu Asunmaa

33

Ikä

Alavus

Kotipaikka

Yrittäjä

Ammatti

Marko Salminen

42

Ikä

Kittilä

Kotipaikka

Kumppanit

Teemu Asunmaa
040 759 8443
teemu@teemuasunmaa.com

© TeemuAsunmaa.com 2021